 |
          
|
Sydämellisesti
tervetuloa sivuilleni 
Olen selvänäköinen ja -kuuloinen terapeutti sekä
parantaja. Työskentelyni perustuu alustaviin
hoitorunkoihin, jotka sitten muuntuvat ja saavat
lopullisen sisältönsä Taivaisten Auttajien
ohjauksessa. Joskus asiakkaan kanssa etukäteen
suunniteltu hoitomuotokin muuttuu, sillä Taivaiset
Auttajathan tietävät kunkin edistymisen ja miten
häntä voidaan juuri tuona hetkenä parhaiten auttaa -
me ihmiset voimme arvailla, mutta he tietävät -.
Taustallani on kaupallinen sekä
liikunnallinen maailma, josta sitten lähdin henkiselle,
sisäisen kasvun polulleni. Rakkaus- ja parisuhdeneuvonnan sekä lukuisten pienempien kurssien
kautta, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, löysin ns.
näkymättömän maailman. Kasvaessani turvallisessa
Taivaisessa ohjauksessa haluni sekä rohkeuteni auttaa
muita kasvoivat siihen pisteeseen, että annoin itseni
kokonaan Taivaisten Auttajien käsiin. Koen suurta
kiitollisuutta, että minuun luotetaan ja että minulle
on annettu monia lahjoja, joiden avulla voin nyt
vuorostani auttaa kanssaihmisiäni vaeltamaan kohti iloa,
onnellisuutta, runsautta ja rakkautta.
Rakkaudella,
Erika Ehn
|
|
 |